Monimutkainen hätävarjeluoikeus

20.8.2019

Suomen rikoslain 4 luvun 4 §:n 1 momentin mukaan aloitetun tai välittömästi uhkaavan oikeudettoman hyökkäyksen torjumiseksi tarpeellinen puolustusteko on hätävarjeluna sallittu, jollei teko ilmeisesti ylitä sitä, mitä on pidettävä kokonaisuutena arvioiden puolustettavana kun otetaan huomioon hyökkäyksen laatu ja voimakkuus, puolustautujan ja hyökkääjän henkilö sekä muut olosuhteet.

Säännös on hengästyttävän mutkikas ja sisältää muutamalla sanankäänteellä lukuisia oikeusongelmia, jotka on jätetty tuomioistuinten ratkaistavaksi. Nyrkkisääntönä voidaan pitää, että puolustautuvan tulee luotettavasti todistaa hätävarjeluoikeutensa perusteet ja toimintansa yksityiskohdat.

Korkein oikeus on ennakopäätöksessään KKO:2013:60 linjannut hätävarjelun ja sen liioittelun välistä rajanvetoa. Tapauksessa oli kyse Pirkanmaalla 18.3.2009 tapahtuneesta rikoksesta, jossa oikeuden mukaan voimakasrakenteinen henkilö (A) murtautui voimakeinoin taloon ja pahoinpiteli kahta henkilöä. Sen jälkeen hyökkääjä A yritti voimakkaasti kuristaa toista uhria ja tämän lopettaakseen toinen talossa ollut (B) alkoi hakata hyökkääjää veitsellä.

Oikeudet tulkitsivat ydintapahtuman osatekijöitä eri tavalla. Käräjäoikeuden analyysi oli pelkistetysti siinä, että koska iskut jatkuivat senkin jälkeen, kun hyökkääjä yritti jo paeta, kyseessä on puolustajan tekemä teräaseella tehty törkeä pahoinpitely.

Nopeassa tapahtuma-analyysissä voi jäädä riittävästi arvioimatta hätävarjelun liioittelua koskeva tunnusmerkistö. Rikoslain mukaan jos puolustuksessa on ylitetty hätävarjelun rajat, tekijä on kuitenkin rangaistusvastuusta vapaa, jos olosuhteet olivat sellaiset, ettei tekijältä kohtuudella olisi voinut vaatia muunlaista suhtautumista, kun otetaan huomioon hyökkäyksen vaarallisuus ja yllätyksellisyys sekä tilanne muutoinkin.

Turun hovioikeus päätyi siihen, että loppuosa tapahtumaketjusta oli hätävarjelun liioittelua, jolloin pohdittavaksi tuli arviointi, oliko kyseessä törkeä vai tavallinen pahoinpitely. Koska veitseniskuja oli ollut kaikkiaan 22 kappaletta ja osa iskuista oli suuntautunut lähelle silmiä, hovioikeus päätyi kokonaisarvioon, että kyseessä oli hätävarjelun liioitteluna tehty törkeä pahoinpitely.

Korkeimmassa oikeudessa tapahtumaketjun analyysia ja henkilöiden roolituksia edelleenkin syvennettiin. Korkein oikeus teki mm. suullisen käsittelynsä perusteella havainnut, että "A on huomattavasti B:tä ja C:tä rotevampi." Myös pisto- ja viiltohaavat eivät olleet niin vakavia, että hän olisi niiden johdosta tullut silmin nähden toimintakyvyttömäksi. Ulko-oven takana oli ollut A:n kaveri myöskin odottamassa taloonpääsyä.

Oikeus totesi, että "B on perustellut voinut olla siinä käsityksessä, ettei väkivallan uhka ole ollut sanotussa tilanteessa ohitse ja että puolustautuminen on ollut edelleen tarpeen." Tapauksesta kävi myös ilmi, että B oli aiemmin päivällä ollut yhteydessä poliisiin A:n uhkaavien puheluiden johdosta.

Korkein oikeus päätyi johtopäätökseen, että puolustajan tosiasialliset mahdollisuudet harkita puolustustoimien tarpeellisuutta ja suhteellisuutta ovat olleet vähäiset senkin jälkeen, kun A on jäänyt istumaan verissään lattialle. A:n hyökkäys oli ollut myös yllätyksellinen.

Kokonaisarviona korkein oikeus päätyi siihen, että puolustaja oli syyllistynyt hätävarjelun liioitteluna tehtyyn tavalliseen pahoinpitelyyn, josta hänet jätettiin rangaistukseen tuomitsematta. Hän joutui kuitenkin maksamaan tuottamuksensa perusteella vahingonkorvauksia hyökkääjälle.

Tapaus on merkityksellinen, koska siinä on tarkemmin paneuduttu puolustajan oikeuksiin ja tämän näkökulmaan rikos- ja vahingonkorvausvastuun määrittelyssä. Silti edelleenkin oikeus hätävarjeluun säilyy mutkikkaana oikeudellisena asiana yksittäisissä oikeudenkäynneissä.